Ben Tennyson perheineen on valmiina viettämään rentouttavan loman Euroopassa, mutta ilkeä Hex vapauttaa neljä salaperäistä kristallia ja kutsuu paikalle hirviöitä tyhjiöstä. Benin tehtäväksi lankeaa pysäyttää mestaritaikuri Hexin hexalomaanisen pirulliset suunnitelmat!
Laita siis Omnitrix ranteeseen, muuntaudu joksikin Ben 10:n uskomattomista avaruusolennoista ja seikkaile ja taistele läpi toiminnantäyteisen 3D-maailman. Taistele Benin vaarallisimpia vihollisia vastaan jännittävissä kamppailuissa. Ratkaise hauskoja arvoituksia, hyödynnä kykyjäsi matkan varrella tapaamiesi ihmisten auttamiseen ja kerää tehostimia avaruusolentojen kykyjen päivittämiseen. Tutustu Euroopan kaupunkeihin, metsiin ja vuoristoihin matkallasi kohti viimeistä taistelua inhaa Hexiä vastaan.
Gwen ja Max-vaari ovat puolellasi, joten kaikki Cartoon Networkista tuttu huumori ja kilpailuhenki ovat myös mukana. Koska neljä kättä on parempi kuin kaksi, Kevin Levin liittyy mukaan seikkailuun paikallisessa yhteispelissä jaetulla näytöllä. Tälle voimareissulle tulet haluamaan yhä uudelleen.
On aika olla sankari!
EI VANHENEMISPÄIVÄÄ TAI PALVELUMAKSUJA
KOODIN LUNASTAMINEN:
1. Siirry osoitteeseen microsoft.com/redeem.
2. Raaputa koodi varovasti näkyviin ja syötä se.
3. Aloita ostosten teko.
Jos haluat luoda uuden Microsoft-tilin tai lukea täydelliset käyttöehdot (joita saatetaan muuttaa asiasta erikseen ilmoittamatta), siirry osoitteeseen microsoft.com/cardterms.
(Koodia ei voi korvata - säilytä turvallisessa paikassa)
Nyt Startselectissä!
Ben 10: Power Trip on nyt saatavilla Startselectissä, josta saat tilattua digitaaliset pelit ja lahjakortit olitpa missä tahansa, milloin tahansa. Tarjoamme tämän virallisen pelikoodin sen kustantajan/kehittäjän hyväksymänä.
Haluatko ostaa tämän tuotteen? Valitse yksi maksuvaihtoehdoista, tee tilaus ja saat digitaalisen koodin välittömästi sähköpostiisi. Jos tarvitset apua tai sinulla on kysyttävää, suomenkielinen asiakaspalvelumme on valmiina auttamaan kaikkia pelaajia kun tarve vaatii. Haluamme tarjota helppoa ostosten tekoa, jotta sinä saat tuotteen käyttöösi välittömästi!
Tutustu myös muihin tuotteisiin kuten peleihin, ladattava sisältöön, season passeihin, lahjakortteihin ja jäsenyyksiin!
Maksutavat
Tarjoamme useita maksuvaihtoehtoja kuten verkkomaksu, PayPal, tavallisimmat maksu- ja luottokortit. Huomaa, että voit valita verkkomaksun prosessoijaksi suomalaisen Paytrailin tai ruotsalaisen Trustlyn. Ero näiden välillä on se, että Paytrailin kautta maksu suoritetaan pankin omassa verkkopankkinäkymässä kun taas Trustlyn kautta suoritettava verkkomaksu suoritetaan heidän omassa käyttöliittymässä. Molemmat ovat eroista huolimatta turvallisia ja luotettavia maksupalvelun tarjoajia.
Ben 10: Power Trip! software © 2020 Cartoon Network. Published by Outright Games Limited. Software © 2020 Outright Games Limited.